tiistai 17. lokakuuta 2017

Romanialainen prinssi

Romanialainen prinssi on Tapio Puhakan esikoiskirja ja trilogian avausosa. Sain kirjan arvostelukappaleeksi ja sen on kustantanut Kirjokansi. Romanialainen prinssi on ilmestynyt jo viime vuonna ja sivuja siinä on 267.

Kirjassa eletään 1980-luvun Suomessa ja päähenkilönä on nuori mieshenkilö, joka on kieltäytynyt asepalveluksesta eikä ole suostunut myöskään aseettomaan palvelukseen. Määrättynä päivänä syksyn kääntyessä talvea kohti hän saapuu avovankilaan suorittamaan rangaistustaan palveluksesta kieltäytymisestä ja odottamaan päätöstä anotusta siviilipalveluksesta. Arki avovankilassa on työntekoa ja päähenkilö on saanut opiskeluoikeuden, joten hän saa jatkaa yliopisto-opintojaan lähes normaalisti vankilassa ollessaan. Hän tutustuu muihin vankitovereihinsa, hierarkiaan ja yrittää olla mahdollisimman neutraali ja huomaamaton. Vähän väliä nuoren miehen mieltä painaa vanhemmat, jotka ovat huolissaan ja ehkä vähän häpeissäänkin poikansa tuomiosta ja ylipäätään asepalveluksesta kieltäytymisestä. Koko asia on aiheuttanut paheksuntaa sukulaisissakin. Vanhempia ja sukulaisiaan tavatessaan vankila-aikana, tunnelma on jokseenkin nihkeä ja vaivautunut. Pitkän talven jälkeen usean vankilakuukauden jälkeen, päätös siviilipalveluksesta tulee ja mies pääsee suorittamaan palvelustaan mielisairaalaan, joka on taas omanlaisensa paikka.

Puhakan teksti on hyvin yksinkertaista ja suoraviivaista, todella helppoa ja nopeaa luettavaa. Kieli on erittäin hyvää. Pienet huumorin pilkahdukset piristävät kirjaa, sitä olisin ehkä kaivannut kirjaan enemmänkin, samoin ihmisten välisiä vuoropuheluita olisin toivonut enemmän vaikka avaamaan kirjan sisintä tarinaa. Nyt kirja jäi jokseenkin liian avoimeksi ja askeettiseksi, ainakin minulle. Liikaa jäi asioita lukijan itsensä päättelyn ja tiedon varaan. Tämäkin on varmasti silti hyvin lukijakohtaista, miten tällaiset asiat kokee. Mielenkiinnolla jään kyllä odottamaan jatko-osia, vielä ei viitattu mitä seuraavassa osassa tapahtuu tai millaisten asioiden parissa ollaan.


lauantai 14. lokakuuta 2017

Koskaan ei voi tietää, kuinka ihmeelliseen päivään herää

Keväällä osallistuin ensimmäistä kertaa nettijulkkareihin facebookissa. Piia Raita juhlisti runokirjansa Koskaan ei voi tietää, kuinka ihmeelliseen päivään herää julkistamista ja järjesti siellä myös arvonnan, ja ilokseni voitin julkistettavan kirjan itselleni. Kirjassa on sivuja 76.

Piia Raita on esikoiskokoelmassaan käsitellyt hyvin voimakkaita asioita ja suuria tunteita. Vuodenajat ja kauniit luontokuvaukset ovat myös vahvana tekijänä runoissa. Pidin runokirjasta todella paljon. Se on herkkä ja kaunis teos. Erityisesti minua kosketti ja liikutti suuresti runo nimeltä Tie, johon samaistuin voimakkaasti. Kuin joku muu olisi pukenut sanoiksi ja runoksi jotain minusta. 

Runot ovat hyvin kirjoitettuja ja ymmärrettäviä. Luin kirjan yhdeltä istumalta, mutta olen palannut kirjaan jo monesti ja palaan varmasti jatkossakin. Joskus on kiva lukea runokirjasta vaikka vain runo tai kaksi silloin tällöin. Piian Raidan runokirjaa voisi oikeastaan suositella kenelle vain runoista pitäville. Kirja sopii myös sellaiselle joka haluaa vaikka vasta aloittaa runoihin tutustumisen, kirjan runot ovat hyviä myös runouteen tutustumiseen.






maanantai 18. syyskuuta 2017

Dekkarifestivaalit 16.09.2017 Helsingissä Pörssitalolla

Dekkarifestivaalit järjestettiin Helsingissä nyt kolmannen kerran. Ilokseni olen päässyt osallistumaan jokaiseen niistä. Paikka oli kahtena ensimmäisenä vuonna Helsingin Casino, joka toi oman jännän tunnelmansa festereille, tänä vuonna oltiin haluttu lisätilaa ja festarit pidettiin Helsingin Pörssitalolla. Ihan hyvä paikka tämäkin. Koska molemmat paikat ovat omanlaisiaan, ei ollenkaan hallimaisia, niin tunnelma on ollut mukavan intiimi ja kirjailijat ovat olleet helposti lähestyttävissä, osana festariväkeä. Tämä toteutui ehkä vielä vähän paremmin Casinolla.

Itse luen dekkareita aika paljon, joten jo kolme vuotta sitten olin todella innoissani että meillä täällä Suomessa toteutui tällainen tapahtuma. Olen näiden kolmen vuoden aikana päässyt tapaamaan kirjailijoita joiden dekkareita olen lukenut intohimolla ja olen myös löytänyt uusia dekkaristeja joiden kirjoihin olen tutustunut ja alkanut lukemaan nimenomaan juuri dekkarifestareiden kautta. Tapahtuman suojelijana toimii kirjailija Leena Lehtolainen ja kaikki Leenan kirjat lukeneena ja suurena Leena-fanina olen tästä varsin iloinen.

Festarit ovat aina alkaneet tapahtuman luoneen Outi Mäkisen tervetuliaispuheella ja sen jälkeen Leena Lehtolainen on avannut festarit. Iltakuuteen asti on ollut hyviä paneelikeskusteluja ja haastatteluja, tämän jälkeen päiväohjelma on päättynyt ja on alkanut iltaohjelma sisältäen huikean dekkari-illallisen ja mm. dekkarinäytelmää. Ensimmäisenä vuonna olin myös illallisella ja iltaohjelmassa mukana, mutta nyt kahtena vuotena olen osallistunnut vain päiväohjelmaan, koska kotimatka on pitkä. Luonnollisesti dekkarifestivaaleilla on kirjamyyntiä ja joka vuosi olen jonkin kirjan ostanut. Ensimmäisenä vuonna voitin myös ison kasan dekkareita arvonnassa. Joka vuosi on ollut mahdollista päästä pikatreffeille kirjailijoiden kanssa ja onpa tarjolla ollut myös dekkaridrinkkejä, hauskoilla nimillä.

Tänä vuonna odotin erityisesti kirjailija Elly Griffithsin haastattelua, dekkarifestereiden ulkomaalaista tähtivierasta. Oli todella mahtavaa päästä häntä kuulemaan ja ostin hänen ensimmäisen kirjansakin Risteyskohdat. Sain myös hänen omistuskirjoituksensa kirjaan ja pääsin vielä yhteiskuvaankin hänen kanssaan. Leena Lehtolaista ja Jarkko Sipilää on aina kiva kuunnella ja kovasti odotin myös Max Seeckiä, jonka kirjoihin vasta tänä kesänä tutustuin ja ihastuin. Muitakin mielenkiintoisia keskusteluja seurasin ja useampia varauksia tein kirjastoon kotimatkalla bussissa, festareilta bongattuja tietysti.

Dekkarifestivaalit ovat aivan upea ja mahtava tapahtuma tällaiselle dekkarifanille ja erittäin lämpimästi voin suositella kaikille dekkareiden ystäville. Tunnelma, keskustelut, haastattelut, kirjailijat, järjestäjät, kaikki ovat ensiluokkaista. Ensi vuoden dekkarifestivaaleja odotellen!


perjantai 1. syyskuuta 2017

Lintutarha

Sain Gummerukselta arvostelukappaleeksi Satu Lepistön vasta ilmestyneen kirjan Lintutarha. Kiitos  Gummerukselle! Lintutarha on Satu Lepistön esikoisromaani, aiemmin häneltä on ilmestynyt kaksi runoteosta.

Lintutarha on tarina jonka pääosassa ovat kaksi omalla tavallaan rikkinäistä ihmistä. Anssi on poliisi, Laura on 14-vuotias tyttö, jonka yksinhuoltajaäiti tekee itsemurhan. Anssi vie suru-uutisen Lauralle yhdessä sosiaalityöntekijän kanssa ja he myös vievät Lauran isälleen jota tämä ei ole vuosiin tavannut. Anssi ylittää rajan jos toisenkin Lauran suhteen. Laura puolestaan on valmis mihin vain päästäkseen pois isänsä lintutarhasta. Kirjan takaosa kiteyttää hienosti kirjan ytimen, Yksi tarina ja yksi epäsovinnainen suhde. Kaksi tapaa nähdä ja kertoa. Kuka on väärässä? Kuka muistaa oikein?

Lepistö on kirjoittanut tummansävyisen psykologisen ja vaikuttavan kirjan, joka vie lukijan särkyneiden ihmisten sielujen ja mielten syvyyksiin. Lintutarha on heti alusta alkaen koukuttava, on vaikea laskea kirjaa välillä käsistään. Kirja on uskomattoman tarkka kuvaus miten kaksi ihmistä voivat kokea ja muistaa samat asiat eri tavoin. Satu Lepistö on taitava kirjoittaja, hänellä on kirjassaan hyvin vahvoja kielikuvia jotka tuovat kirjaan lyyrisyyttä ja syvyyttä. Ihan herkimmille ihmisille kirja ei välttämättä sovi koska aihe on rankka vaikka hillitysti kirjoitettu. Kirjan kannet ovat aivan täydelliset tähän kirjaan! Toivon että saamme lukea Lepistöä lisää tulevaisuudessakin. Lintutarha on vangitsevan hyvä!


tiistai 22. elokuuta 2017

Silmitön

Arttu Tuomiselta ilmestyi juuri kolmas jännitysromaani Silmitön. Se jatkaa lupaavasti alkanutta neliosaiseksi suunniteltua sarjaa joista aiemmat osat ovat Muistilabyrintti (2015) ja Murtumispiste (2016) ja niistä voi lukea blogistani tuolta aikaisemmista bloggauksista. Ilokseni sain olla Silmittömän koelukijana, ja siitä kokemuksesta kirjoitin blogiini juuri edeltävästi erikseen.

Maaliskuisessa Porissa tapahtuu. Merestä löytyy silmätön miehen ruumis. Rajua vastarintaa nostattanut merisoran ruoppaushanke alkaa Porin edustalla. Historia alkaa toistaa itseään kun kalastajat alkavat saada silmättömiä kaloja. Tunnettu porilainen ympäristöaktivisti Venja Jokinen vapautuu venäläisestä vankilasta ja päätyy työkyvyttömyyseläkkeellä olevan entisen poliisin Janne Rautakorven avuksi, joka puolestaan on palkattu Porin poliisin avuksi rikostutkintaan. Poliisit epäilevät poliittista murhaa ja ympäristöasiat nousevat myös vahvasti pöydälle.

Aiemmistakin kirjoista tutut hahmot Sarasoja, Mulperi, Strand, Vähäsavo ja Rautakorpi työskentelevät yhdessä saadakseen rikokset selvitetyiksi, ja yhden jos toisenkin henkilökohtainen elämä on ollut muutoksen tuulissa. Kirjassa on tietysti myös aivan uusia henkilöitä jotka tulevat tutuiksi eri yhteyksissä mm. ympäristöaktivisti Santeri Marila, sokea professori ja pappi Martti Hannus sekä toimitusjohtaja Jan Toivonen.

Arttu Tuominen on jälleen onnistunut luomaan monipuolisen ja mielenkiintoisen kirjan. Pääjuonen lisäksi taitavasti luodut sivujuonet tuovat kirjaan mieltä kutkuttavaa uteliaisuutta ja jännitystä. Jännitys on läsnä pitkin kirjaa niin että kylmäväreet vain vilisee iholla tämän tästä. Silmitön on muutenkin hyvin vaikuttava kirja, ei vain jännityksen takia. Tuominen luo tuttuun tyyliinsä niin aidon ja elävän tunnelman, ihmisten, tapahtumien ja ympäristön kuvailulla, että tuntuu kuin olisi itsekin tapahtumien keskellä. Silmittömään on helppo eläytyä ja se tekee lukukokemuksesta mahtavan. Ihailen Arttu Tuomisen taitoa saada kirja ehjäksi hienoksi kokonaisuudeksi, vaikka ihmisiä ja tapahtumia on paljon kuten aiemmissakin kirjoissa.

Ja jälleen kirjan loppu on huikea. Jotta en spoilaisi en kerro enempää, sen vain sanon että loppu hykerryttää jo itsessään, mutta myös muutamien sivujuonien jatkuminen seuraavaan kirjaan enteilee sarjalle huikeaa päätösosaa!

Silmitöntä voi suositella kaikille rikoskirjallisuuden ystäville. Jos aiempia kirjoja ei ole lukenut, kannattaa ne kuitenkin lukea ensin. Arttu Tuomisen kirjat eivät ole perusdekkareita eikä perusjännäreitä, ne ovat ihan omaa lajiaan, sopivasti aineksia kummastakin kategoriasta. Ne eivät ole liian raakojakaan vaikka ajoittain lukijaa kylmääkin. Nyt sitten jäädään odottelemaan sarjan loppuhuipentumaa!









Koelukijana

Nyt tuleekin vähän erilainen blogiteksti. Ajattelin blogata millaista on olla koelukijana valmistuvalle romaanille.

Viime vuoden marraskuussa kesken kiireisen ja rankan työvuoron sain viestin ystävältä, kirjailija Arttu Tuomiselta, jossa hän kysyi olisinko halukas olemaan koelukijana hänen kolmannelle kirjalleen. Se viesti oli kuin ennenaikainen joululahja, ja sen päivän piristys! Suostuin tottakai, vaikka vähän kyllä jännitti osaanko olla ja olenko tarpeeksi hyvä. Olin ja olen vieläkin kovin otettu tästä suuresta luottamuksenosoituksesta. Samana iltana sain sitten sähköpostiini jännitysromaanin käsikirjoituksen ja tunne oli kyllä aika hieno.

Kirja on siis Attu Tuomisen kolmas kirja Silmitön, joka jatkaa lupaavasti alkanutta sarjaa, josta on tulossa neliosainen. 

Aluksi kyselin vähän ohjeistuksia, mihin pitää kiinnittää huomiota mikä on tärkeää. Sitten lukemaan. Ensin luin tekstin niinkuin minkä tahansa kirjan, jotta saisin kokonaiskuvan. Samalla tein kuitenkin muistiinpanoja ja laitoin ylös monia monia sivunumeroita. Ensimmäisen lukukerran jälkeen tein muistiinpanoihin tarkennuksia ja kirjoitin itselleni ylös mihin pitää kiinnittää vielä huomiota toisella lukukerralla. Sen jälkeen aloin lukemaan tekstiä toiseen kertaan ja samalla kävin näitä kohtia läpi joita olin merkannut itselleni. Toisella lukukerralla ajatustyö oli jo syvällisempää ja lisää muistiinpanoja. Kaikki muistiinpanot tein käsillä paperille. Kun kirja oli luettu toistamiseen kävin sitä vielä läpi tietyistä merkitsemistäni kohdista ja kirjoitin samalla palautetta tietokoneelle. Pääasiana pidin koko ajan että rehellisesti on kerrottava hyvät ja huonot asiat. Palautetta kirjoittaessani oli vähän väliä sellainen olo kuin kirjoittaisi koulutodistusta oppilaalle, "Tämä asiaa sujuu hienosti, tähän pitäisi kiinnittää huomiota jne." Palaute lähti Artulle. Väkisinkin mietin olinko osannut yhtään olla oikeanlainen koelukija.

Sitten tuli Artulta sähköposti jossa oli mm. tarkentavia kysymyksiä. Niihin vastaaminen olikin sitten paljon ajattelemista, pohdintaa, tekstin läpi käymistä sieltä täältä, omien muistiinpanojen käymistä sieltä täältä ja taas ajattelemista ja sähköpostikeskustelua. Se oli todella rikastuttavaa ja opettavaista minulle ja pidin siitä kovasti. Tämän vaiheen jälkeen menikin sitten jonkin aikaa, kunnes sain luettavakseni uuden version.

Uuden version luin jälleen kahdesti läpi sana sanalta. Lukiessa tein koko ajan samalla muistiinpanoja ja ajatustyötä, vertailin asioita ja kävin läpi Artun tarkentavia kysmyksiä ja omia edellisiä muistiinpanojani ja palautettani. Sitten viimeinen palaute olikin valmis.

Koelukijana oleminen oli todella hieno ja opettavainen kokemus. Aiemmin olen ollut yhdessä kirjassa koelukijana, mutta se ei ollut ollenkaan tällainen kokemus. Siinä luin vain käsikirjoituksen joka oli jo käynyt kustantajankin käsittelyssä useamman kerran  ja viimeisteltykin hyvin pitkälle, siitä piti vain antaa yleismielipide. Nyt sain ihan uudenlaisia näkökulmia katsoa tekstiä, opin uutta kirjailijan työstä, opin myös itsestäni jotain lukijana ja kirjoittajana. Joku saattaa ajatella että koelukijana on hienointa kun saa ennen suurta yleisöä tietää mitä kirjassa tapahtuu, miten siinä käy, varsinkin tällaisessa tapauksessa kun on kysymys kirjasarjasta, mutta kyllä kaikista hienointa on se, kun pääsee kirjailijan itsensä kanssa vaihtamaan ajatuksia siitä mikä toimii mikä ei, pyörittelemään näkökulmia ja vaihtoehtoja ja ylipäätään olemaan osa kirjaprosessia.

Silmittömän julkistamistilaisuutta vietettiin viime viikon torstaina Porin pääkirjastossa osana Porin kirjojen yö tapahtumaan. Täytyy kyllä sanoa että tuntui se aivan erityiseltä vaikka itse en olekaan kirjaa kirjoittanut, mutta Silmitön on erityisen merkityksellinen minulle ja lähellä sydäntäni koska sain tämän luottamuksellisen tehtävän. Toki Silmitön on aivan erinomainen kirjakin, mutta siitä saatte lukea enemmän erikseen seuraavassa bloggauksessa.

lauantai 19. elokuuta 2017

Katajamäellä kaikki hyvin

Sain Karistolta arvostelukappaleeksi Anneli Kivelän uutuuden Katajamäellä kaikki hyvin. Se ilmestyi kesäkuussa ja luin sen jo kesä-heinäkuun vaihteessa. Sivuja siinä on 238.

Katajamäki-sarja on Anneli kivelän suosittu suomalainen maalaisromanttinen sarja ja Katajamäellä kaikki hyvin on sen kahdestoista osa. Ensimmäinen osa ilmestyi vuonna 2007. Olen lukenut kaikki Katajamäet, aloitin lukemaan niitä vuonna 2012 ja ihastuin kauniiseen maisemakuvaukseen, maalaisidylliin pienessä kylässä, värikkäisiin persooniin ja aktiiviseen kyläyhteisöön.

Tällä kertaa Katajamäen kyläkouluun saapuu uusi johtahaopettaja, joka aiheuttaa keskustelua muutenki, mutta kun vielä selviää johtajaopettajan olevan nainen, niin jo riittää ihmeteltävää kyläkaupan kahvilanurkkauksessa. Myös toinen uusi asukas kylässä herättää uteliaisuutta. Kahdet katajamäkeläiset häätkin ovat suunnitteilla. Ihan pumpulissa Katajamäelläkään ei kuitenkaam eletä. Joskus elämä koettelee katajamäkeläisiäkin, niin nytkin.

Katajamäellä kaikki hyvin on jälleen erittäin lämminhenkinen ja iloinen kirja. Huoletonta luettavaa. Ihanaa maalaiselämää pienessä kylässä jossa tiivis aktiivinen kyläyhteisö pitää yhtä ja huolehtii toisista, joskus vähän liiaksikin 😄 Kevyttä luettavaa joka saa lukijalle hyvän mielen. Henkilöhahmot ovat mainioita, oma ehdoton suosikkini on Päivikki Nikkanen joka on aivan mahtava persoona, omine erityispiirteineen.

Nopealukuinen ja viihdyttävä kirja, jota voi suositella kaikille kevyttä lukemista haluaville. Sarja on kuitenkin hyvä lukea alusta asti järjestyksessä, jotta pääsee paremmin tutustumaan Katajamäen kylän elämään, ihmisiin ja tapahtumiin. Kiitos Karistolle arvostelukappaleesta!




Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...