Pienin ehdoin

Luin viime viikonloppuna juuri ilmestyneen kuuden kirjailijan kauhunovelliantologian Pienin ehdoin. Kirjan on toimittanut Juha Mäntylä, joka on myös kirjoittanut kirjaan yhden novellin, muut kirjailijat ovat Henry Aho, Riku Talvitie, Arttu Tuominen, Jonna mononen ja Johanna Valkama. Kirjassa on sivuja 215.

Helsingin sanomissa oli maaliskuussa 2015 seuraavanlainen ilmoitus: Lahjoitan arvokodin, Töölö, puistoalue, 190m2, pienin ehdoin. Tartu tilaisuuteen! 

Tästä ilmoituksesta sai alkunsa Pienin ehdoin kirja. Kirjailijat laativat oman myynti-ilmoituksensa ja kirjoittivat sille kauhun sävyttämän novellin. Näistä kuudesta kirjailijasta neljää olen lukenut aiemmin. Nuorempana luin kauhua enemmänkin, siinä aikuisuuden kynnyksellä, mutta jotenkin se lukion jälkeen jäi, en oikein tiedä miksi. Toki tässä vuosien varrella on silloin tällöin tullut joku yksittäinen luettua. 

Henry Ahon novelli Vain rauhaa rakastavat huomioidaan, aloittaa antologian ja aloittaakin todella hyvin. Karu yksinkertaisuus, "psykologinen" vivahde ja päähenkilön persoona luovat karmivaa tunnelmaa. Tarina vie mennessään, koko ajan odotti mitä seuraavaksi tulee. Miljöökuvaus oli hienoa, mieleen piirtyi heti kuva millaisessa ympäristössä ollaan. 

Riku Talvitien novelli Talo puiden yläpuolella sai minut laskemaan kirjan hetkeksi käsistäni. Vastenmielinen kamaluus oli kyllä luotu niin että se tuntui lukijassa vielä lukemisen jälkeenkin. Kauniin ja kauhean yhdistäminen samaan tarinaan oli kyllä onnistunut. Minulle vähän turhan raaka, mutta varmasti uppoaa johonkin joka lukee enemmän tämän tyylistä kauhua. 

Antologiaa jatkaa kolmantena Arttu Tuominen novellillaan Uusi alku. Ihan ensiriveiltä alkaen läpi koko tarinan, aina viimeiseen sanaan asti, tarinassa oli kauhun ja jännityksen luomaa hyytävää tunnelmaa. Sain kylmiä väreitä tästä. Lopussa koin karmaisevan hämmästyksen ja se sopi hyvin loppuhuipennukseksi. 

Neljäs novelli Harvat ja valitut on Jonna Monosen kirjoittama. Novellin henkilöhahmot olivat onnistuneita, ne tuntuivat luontevilta ja sopivat tarinaan. Päällimmäisenä tunnelmana tarinassa kulki arvoituksellisuus, kamaluuden elementit kiteytyivät lapsiin kohdistuvasta pahuudesta. 

Viidentenä antologiassa on kirjan toimittaneen Juha Mäntylän novelli Karhukorpi. Tasaiseen tahtiin jännitystä nostattava tarina puistatti sopivasti. Lopun kamaluus oli onneksi jätetty ilman yksityiskohtia, niin että lukija voi ihan itse miettiä mitä tavallaan tapahtui. Hyvin onnistui saamaan tarinaan kuuluvan tunnelman näinkin.

Viimeisimpänä vaan ei vähäisimpänä antologiassa on Johanna Valkaman novelli Humisevan harjun asukas. Pidin novellin hienosta historian havinasta ja kummitustarinamaisesta tyylistä. Tämä novelli erottui joukosta erityispiirteineen. Kuten aiemmin kirjoitin, kirjan aloitus oli todella hyvä, samoin oli kirjan lopetus.

Yleisesti ottaen Pieni ehdoin oli hyvin onnistunut antologia. Teema oli mielenkiintoinen ja sai kyllä omankin mielikuvituksen liikkeelle. Mietin novelleja lukiessani paljon jännityksen ja kauhun eroja ja totesin kauhun olevan aika vaativa tyyli. Kauhun luominen on vaikeaa koska kauhun kokeminen on ihmisille niin erilaista. Jokainen kokee sen omalla tavallaan. Itse en enää nykyään tosiaan välitä lukea kovin raakaa ja yksityiskohtaista kauhua. Myös kauhulla "mässäily" ei sovi itselleni yhtään. Pienin ehdoin novelleissa kauhua oli eri tavoin ja kirjailijat olivat saaneet teksteistään siten omanlaisiaan yksilöitä. Antologia oli minun mittapuullani pääasiassa sopivan kevytkauhuinen, ei mitenkään ahdistava, joten sopii varmasti myös muille kaltaisilleni vähemmän kauhua lukeville. Enemmän kauhua lukeville kirja antaa kyllä varmasti myös tarkoituksenmukaisen tunnelman.

Jäljet

Sain Karistolta arvostelukappaleeksi Mila Teräksen Jäljet, kiitos Karistolle. Jäljet on juuri ilmestynyt, sivuja siinä on 285.

Jäljet on elämänkertaromaani suomalaisesta taiteilijasta Helene Schjerfbeckistä (1862-1946). Kirja alkaa Saltsjöbadenin Grand Hotellissa 1945 kun Helene alkaa työstämään yhtä viimeistä maalaustaan, viimeistä omakuvaansa. Helene alkaa katselemaan menneisyyteensä lapsuudesta alkaen, siihen hetkeen. Hän käy elämäänsä läpi ystävänsä ja kollegansa Helena Westermarckin kanssa, mitä kaikkea on tapahtunut ja millaisia vaikutuksia asioilla ja tapahtumilla on ollut häneen ja hänen töihinsä. Kirjassa liikutaan kahdella aikatasolla, vuodessa 1945 Saltsjöbadenissa tässä ystävysten keskustelussa ja menneisyydessä Helenen elämässä. Ajat ovat eritelty joten selkeys missä hetkessä ollaan pysyy läpi kirjan. Teräs on kirjoittanut kirjan Helenen näkökulmasta, joten tuntuu kuin hän itse kertoisi tarinaansa lukijalle.

Helenen lapsuus ja nuoruus Helsingissä 1860 ja 1870-luvuilla oli varsin ankeahkoa. Perheessä oli surua ja murhetta joka vaikutti koko perheeseen ja sitä myöden myös loppujen lopuksi koko Helenen elämään. Iloa Helene sai piirtämisestä ja kun muutkin huomasivat hänen poikkeuksellisen lahjakkuutensa piirtäjänä, Helenelle avautui uudenlainen mahdollisuus elämään jollaista hän ei olisi aiemmin uskaltanut edes toivoa. Vuonna 1880 Helene lähti apurahalla Pariisiin oppimaan lisää maalamisesta ja viettikin useita vuosia ulkomailla taiteen ja taiteilijoiden parissa. Helene asettuu kuitenkin myöhemmin takaisin Suomeen, pääasiassa Hyvinkäälle ja Tammisaareen kunnes sitten lähtee viimeisiksi vuosikseen Ruotsiin Saltsjöbadenin kylpylähotelliin.

Helenen taiteilijan ura ei ollut mitenkään helppo. Hänen teoksensa alkoivat saada arvostusta ja suurempaa näkyvyyttä varsin myöhään. Helene oli kovin herkkä sekä ihmisenä että taiteilijana ja pohti usein hyvin ristiriitaisin tuntein uraansa ja maalauksiaan. Hän on hyvin syvästi antautuva työlleen ja kovin itsekriittinen. Surumielinen sävy on usein Helenessä, mutta myös herkkä kauneus ja kaipuu kulkevat tarinassa ja Helenessä.

Pidin kirjasta valtavan paljon. Mila Teräs kirjoittaa niin taitavasti ja kaunista tekstiä että välillä oli pakko laskea kirja syliin hetkeksi ja antaa tekstin vaikuttaa. Esimerkkinä voin kirjoittaa tähän yhden kauniin kohdan: Pariisi on kuin huumaava, paksu kirja. Luen sitä välillä ahmien, toisinaan taas hitaammin, pysähtyen. Korttelit ovat kirjansivuja, täynnä kiihdyttäviä runonsäkeitä. Helenen ajatusmaailmasta vielä mielestäni häntäkin kuvaava esimerkki: Hyvä kirjallisuus, niin kuin kaikki hyvä taide, saa uskomaan elämän perimmäiseen kauneuteen. Sanat, värit lipuvat ohi kevyesti, mutta äkkiä tuntee kaiken painon ja merkityksen. Kauniin tekstin lisäksi myös koko tarina on hyvin puhutteleva ja kiinnostava. Erittäin hyvä valinta kirjan aiheeksi. Teräksen kirjaan uppoutuu ihan huomaamattaan ja ajankuvaukseen pystyy samaistumaan hyvin, elävän ja tarkan kuvauksen vuoksi. Lukukokemuksena Jäljet on todellinen helmi.

Vaikka ei olisi erityinen taiteen ystävä tai harrastaja, Jäljet sopii hyvin luettavaksi silti. Pelkästään taidolla kirjoitettu kaunis teksti ja ajankuvaus tekevät kirjasta jo lukemisen arvoisen ja Helenen elämä on tarina joka ansaitsee tulla luetuksi.